What a girl wants

Pinja: Olin muutama vuosi sitten aivan koukussa Polyvoreen ja siellä tulikin koottua vaikka minkälaisia asuja ja toivelistoja, mutta nyt en ole vähään aikaan itseäni kyseiselle sivustolle klikannut. Muutama päivä sitten päädyin sinne taas pitkästä aikaa ja kokosin kollaasin vaatteista ja asusteista, joita mun toivelistalta tällä hetkellä löytyy. 
What a girl wants
Näin jossain vaiheessa kesää we♥it:issä aivan iihanan asukuvan, jossa oli tuollainen vihreä skater-mallinen hame. Siitä lähtien oon yrittänyt metsästää samantyylistä itselleni, mutta vieläkään ei ole tärpännyt. Mulla on viime aikoina ollut aika huonoja kokemuksia netistä tilaamisen kanssa, mutta musta alkaa tuntua että jos tollasen ihanuuden itselleni haluan ei ole muuta vaihtoehtoa kuin katsastaa nettikauppojen tarjonta. 

Valkoinen "sifonki"paita on ollut listalla jo pitkään, mutta jostain syystä en ollut kiikuttanut yhtäkään sovituskoppiin asti ennen eilistä. Ja kyllähän sellainen kotiin lähti ;)

Harmaa palmikkoneule on pakko saada! Sopii oikeastaan minkä tahansa kanssa ja kaiken lisäksi lämmittää kylmässä syystuulessa. Muutenkin rakastan aina syksyisin kääriytyä pehmeisiin neuleisiin ja villapaitoihin ja tälläistä ei mun kaapista vielä löydykään. Lindexissä katselin yhtä aikas kivan näköistä, täytyy varmaan käydä se kotiuttamassa. 

Mustia nilkkureita ja mustaa isoa laukkua olen kaipaillut jo pitkän aikaa asustevalikoimaani kasvattamaan. Tarpeeksi isossa laukussa kulkisi hyvin koulukirjat ja muutama ylimääräinenkin tavara. 

Acnen huiveja olen ihaillut nyt pari vuotta, mutta budjetti ei kyllä vieläkään anna sellaiselle periksi. Toivottavasti löydän samantyylisen mutta huomattavasti halvemmalla :)

This entry was posted on lauantai 17. elokuuta 2013 and is filed under , , . You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 . You can leave a response .

8 Responses to “ What a girl wants ”

  1. Törmäsin äsken yhdessä blogissa melkein samanlaiseen hameeseen, mitä kollaasissa on. Tosin se oli ostettu nettikaupasta, mutta ehkä mäkin voisin voittaa mun nettikauppapelot ja ajatelella sen kotiuttamista!:)
    Tossa linkki siihen hameeseen: http://www.chicnova.com/vintage-full-pleated-and-high-waist-chiffon-mini-skirt-in-military-green.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos linkistä! Munkin täytyy varmaan alkaa vakavissani harkitsemaan tilausta :)

      Poista
  2. Ihanan värinen huivi<3

    ☆ http://vanilla-fairytales.blogspot.fi/ ♡

    VastaaPoista
  3. Ihana toi harmaa neule <3 ohhhh...

    VastaaPoista
  4. Vitsi, ihania syksy vaatteita! Toi hame on perfectoooo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi päällä kyllä tosiaan kelpaisi kävellä pitkin syksyisiä katuja :D

      Poista